Valkeakosken Iltarastit 2026

Haka järjestää vuosittain iltarastit huhtikuusta syyskuuhun Valkeakoskella ja lähikunnissa. Suunnistussuorituksia kertyy vuosittain yli 1500 ja osanottajamäärä kasvaa vuosittain. Iltarasteilla jokaisen on mahdollisuus tulla tutustumaan suunnistukseen helposti, eikä osallistuminen edellytä Hakan jäsenyyttä.
Tarjolla on eri tasoiset ja pituiset suunnistusradat ajantasaisilla suunnistuskartoilla. Lisäksi ohjaajamme auttavat ja opastavat alkuun. Tapahtumiimme voi siis osallistua myös ilman aiempaa suunnnistuskokemusta.
Suunnistus on oivallinen kunto- ja terveysliikuntamuoto kaiken ikäisille aikuisille. Elämykset, aivotyöskentely sekä luonnonrauha ovat elementtejä, jotka kuuluvat kiinteästi suunnistuksen lajikuvaan. Luonto tarjoaa oivan paikan irtautua arkirutiineista.
Iltarastikalenteri 2026
Rastilippu on siirtynyt IRMA-alustalle, josta löytyy välilehti kuntotapahtumille. Valkeakosken Iltarasteille voit ilmoittautua sitä kautta tai tapahtumapaikalla. Omatoimirasteista on omat ohjeensa alempana.
Mikäli ongelmia ->palaute tai 040 197 7179
7.4. alkaen Iltarastit tiistaina ja omatoimirastit keskiviikko-sunnuntai.
Tapahtuman opastuskarttalinkki päiväyksessä sekä Rastilippu.fi
Huom! Rastilipun karttanäkymässä ei näy omatoimirasteja ennen keskiviikkoa. Sijainti kuitenkin molemmilla sama.
Linkki tuloksiin iltarastitapahtuman sivulta. Tulokset Rastilipussa.
Tapahtumajärjestelyvaraukset tänne
Nro | Pvm | Kartta | Lisätiedot | Keskus | Rtm |
1 | Roukonperä | Kortteli+sprintti | Roukon koulu | SeJok | |
2 | Lotila | Sprintti 4 rataa | Tietotien lukio | A Aho | |
3 | Kerhomaja | Metsä+sprintti | Wareena jäähalli | TKos | |
4 | Korkeakangas | Hiihtokeskus | TOS | ||
5 | 5.5 | Mahlianmaa | Kenttä | A&ANur | |
6 | 12.5 | Kivivuori | Ampumarata | Naiset | |
7 | 19.5 | Kärsä | Pururadan alku | TOS | |
8 | 26.5 | Marivuori | Varastoalue | R Aho | |
9 | 2.6 | Lankkukallio | Neljäntien risteys | M Siv | |
10 | 9.6 | Torninmäki | Kivilouhos | A&ANur | |
11 | 16.6 | Ristikallio | Neljäntien risteys | I Aho | |
12 | 23.6 | Leppälä | Leppälän koulu | ||
13 | 30.6 | Korkeakangas lounas | Pysäköintialue | ||
14 | 7.7 | Kivimäki | Leppäjärventie | ||
15 | 14.7 | Roominvuori | Roominvuorentie | SP&PH | |
16 | 21.7 | Murronmäki | Metsäautotie | A Aho | |
17 | 28.7 | Nälkäkallio | Nälkäkallio | ||
18 | 4.8 | Saukonvuori | Saukontie | Korpio | |
19 | 11.8 | Kaitamo | Kaitamo | I Aho | |
20 | 18.8 | Pappilanniemi | Pappilanniemi | ||
21 | 25.8 | Äimälä | Laavu | ||
22 | 1.9 | Hemilä | Hemilä | Rtm | |
23 | 8.9 | Kannistonmäki | Virtasen korjaamo | A&A Nurm | |
24 | 15.9 | Korkeakangas kaakko | Hiihtokeskus | ||
25 | 22.9 | Koivuniemi | Koivuniemi | ||
26 | 26.9 | Hemilä | Hemilä | SeJok |
Näin toimit iltarasteilla
Valmistautuminen
Katso tapahtumapaikan sijainti ja opastus nettisivuiltamme tai Rastilippu-palvelusta hyvissä ajoin.
Viimeisimmät tiedotteet tapahtumiin yllä olevan QR-koodin kautta WhatsApp-sovelluksessa.
Tarvitset säänmukaiset ulkoiluvarusteet ja karttasuojuksen (A4-muovitasku). Kompassi on suunnistajan apuväline pidemmillä radoilla, mutta alkuun pärjäät ilmankin. Ajanottoon tarvitset emit-kortin, jonka voi myös vuokrata tapahtumapaikalta.
Suosittelemme saapumista jalkaisin, polkupyörällä tai kimppakyydeillä. Noudata tapahtumapaikalla opasteita ja pysäköi autosi aina niin, että se ei haittaa muita tienkäyttäjiä ja liikkujia.
Ilmoittautuminen
Tapahtumapaikalla on ilmoittautumispiste, jonne kaikkien tulee ilmoittautua ennen suoritusta. Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan iltarastimaksu. Omatoimirastimaksua ei tässä yhteydessä ole mahdollista maksaa.
Ilmoittautumispisteen läheisyydessä ovat mallikartat kaikista radoista. Valitse ennen ilmoittautumista oma ratasi. Kysy rohkeasti neuvoa radan valintaan!
A - rata 5 – 6 km vaativa
B – rata 3 – 5 km vaikeahko
C – rata 2 – 4 km helppo
D – rata 1 – 2 km helppo aloitteleville
Ilmoittautuminen on mahdollista kello 17-19 välisenä aikana.
Maksut ja maksutavat
Aikuiset 8,00 €
Nuoret alle 20 v 5,00 €
Hakan nuoret alle 20 v ja Hakan opiskelijat ilmaiseksi
Perhemaksu 18 € (kolme karttaa)
Sarjalippu 10 kpl 60 €
Sarjalippu 5 kpl 35 €
Emit-lainaus 2,00 €
Maksuksi käy käteinen ja korttimaksu sekä Smartum-verkkomaksu/liikuntaseteli, Epassi ja MobilePay. Maksun voi suorittaa myös Rastilippu-sivuilla valittuun tapahtumaan.
Metsään
Ilmoittautumispisteeltä opastetaan lähtöpaikalle. Lähtöpaikka on tulostettu ratakarttaan kolmiolla. Lähtöpaikalla emit-kortti nollataan ja suoritus alkaa. Jos et halua aikaa voit lähteä metsään ilman emit-korttia. Kysy tarvittaessa neuvoa emitin käyttöön toimitsijalta ennen lähtöä.
Autonavain ja muu arvo-omaisuus kannattaa jättää tapahtumapaikalle toimitsijoiden silmän alle.
Maaliin
Maali sijaitsee yleensä lähellä tapahtumapaikkaa. Maalista voit siirtyä rauhassa ilmoittautumispisteelle, jossa emit-korttisi luetaan tai saapumisesi metsästä kirjataan, jos et halua aikaa.
MUISTA AINA ILMOITTAUTUA TOIMITSIJALLE TULTUASI MAASTOSTA!
Tulokset
Tulokset julkaistaan nettisivuillamme tämän sivun vasemmassa valikossa ja Rastilippupalvelussa. Jos et halua aikaasi tai nimeäsi nettiin ilmoita siitä toimitsijalle.
Iltarastit eivät ole kilpailu, voit halutessasi analysoida suoritustasi ja oppia lisää tutkimalla väliaikoja.
Muistathan nämä!
• Tutustu tapahtuman ohjeisiin.
• Valitse rata taitosi ja kuntosi mukaan.
• Kysy rohkeasti neuvoa ja apua.
• Luonto on yhteinen: jokamiehen oikeudet tuovat myös velvollisuuksia ja vastuuta.
• Aisti ja havainnoi luontoa.
• Auta loukkaantunutta ja eksynyttä.
• Varo liikennettä ajoteillä.
• Älä poikkea kielletyille alueille (mm. pihoille ja pelloille).
• Ilmoittaudu myös tapahtuman maalissa, vaikka et kiertäisikään koko rataa.
• Nauti löytämisen riemusta!
Ohjeita suunnistukseen
Näin toimit omatoimirasteilla
Valmistautuminen
Katso omatoimirastien sijainti ja opastus nettisivuiltamme iltarastikalenterista tai Rastilippu-palvelusta. Rastilippupalvelussa voit maksaa itse tulostettavan kartan. Jos noudat järjestäjän tulostaman kartan noutolaatikosta osoitteesta Kerhomajanpolku 5, maksa karttasi ensin ja täytä lomake alla. Kartat ovat noudettavissa keskiviikkoaamusta lähtien. Laatikko on lukollinen, avain kotelossa laatikon vieressä. Koodin saa täyttämällä alla olevan lomakkeen. PALAUTATHAN AVAIMEN TAKAISIN PAIKOILLEEN.
Tarvitset säänmukaiset ulkoiluvarusteet ja karttasuojuksen (A4-muovitasku). Kompassi on suunnistajan apuväline pidemmillä radoilla, mutta alkuun pärjäät ilmankin. Ajanottoa ei ole, eikä Emit-korttia tarvita.
Normaalisti tarjolla olevat ratavaihtoedot ovat alla. Kevään lähirasteilla ei välttämättä ole A-rataa.
A - rata 5 – 6 km Vaativa
B – rata 3 – 5 km Vaikeahko
C – rata 2 – 4 km Helppo
D – rata 1 – 2 km Helppo aloitteleville
Omatoimirastit ovat paikoillaan keskiviikkoaamusta sunnuntai-iltaan klo 18 asti. Joka viikko julkaistaan uudet omatoimirastit samalla aikataululla.
Kartta
Voit noutaa kartan noutopaikalta tai tulostaa itse Rastilipusta tai Hakan pilvestä (vain Hakan juniorit ja vuosimaksun maksaneet. Rastilipussa maksanut voi ongelmatilanteissa hakea myös kartan noutopaikalta tilauslomakkeen täyttäen.
Maksut
Normaali karttamaksu 6,00 € / kartta
Hakan nuoret alle 20 v ja Hakan opiskelijat ilmaiseksi
Perhemaksu 15 € (kolme karttaa)
Omatoimirastien kausimaksu on 100 €, jolla saat karttalinkin tai nouto-oikeuden koko kauden karttoihin. Ilmoitus maksetusta kausimaksusta ja maksutavasta tekstarina 0400 848 948 tai sähköpostilla timo.o.salonen@gmail.com karttalinkin lähettämiseksi. Maksutavoiksi kelpaavat Smartum-verkkomaksu (Haka suunnistusjaosto), ePassi (Haka Iltarastit), MobilePay ja maksu tilille FI10 5494 0940 0042 96. Maksun viitteeksi 20255. Vuosimaksua ei Rastilipun kautta.
Metsässä
Pysäköi kulkuvälineesi aina niin, että se ei haittaa muita tienkäyttäjiä ja liikkujia.
Pysäköinti on joko lähdön tai maalin vieressä, ellei sitä ole erikseen merkitty karttaan P-kirjaimella. Lähtöpaikka on tulostettu ratakarttaan kolmiolla. Jätä arvo-omaisuus autoon ja laita autonavain varmaan paikkaan. Jos otat avaimen mukaasi, laita se vetoketjulliseen taskuun, jota et aio avata suunnistaessa.
Maali sijaitsee yleensä lähellä lähtöpaikkaa. Lähdöstä ja maalista löytyy rastilippu ja rasteilta lisäksi yleensä myös rastitunnus (koodi). Ilmoita puuttuvista rastilipuista (yhteystiedot yllä).
Tulokset
Omatoimirasteilla ei oteta aikaa eikä tuloksia julkaista.
Muistathan nämä!
• Tutustu tapahtuman ohjeisiin.
• Valitse rata taitosi ja kuntosi mukaan.
• Luonto on yhteinen: jokamiehen oikeudet tuovat myös velvollisuuksia ja vastuuta.
• Aisti ja havainnoi luontoa.
• Auta loukkaantunutta ja eksynyttä.
• Varo liikennettä ajoteillä.
• Älä poikkea kielletyille alueille (mm. pihoille ja pelloille).
• Nauti löytämisen riemusta!
Ohjeita suunnistukseen
NOUTOKARTAN TILAUSLOMAKE


