Hisun SM-keskimatka ja -viesti

29.2.2020

Hiihtosuunnistuksen keskimatkan Suomen mestaruudet ratkottiin Haapaveden Aakonvuorella kirpeässä pakkassäässä. Heikosta lumitalvesta huolimatta Hakan nuoret olivat mukavan suurella joukolla taistelemassa kärkisijoituksista. Monessa sarjassa kilpailu mitaleista oli melkoisen tiukkaa.

Kultamitalivauhtia hakalaisista piti Rauli Aho sarjassaan H17. Rauli johti kilpailua rastilta 3 lähtien, mutta kisa hopeamitalisti Roope Lembergin kanssa oli kuitenkin tiukka ja päätyi vain 14 sekuntia Raulin eduksi. Plaketin arvoisesti hisutti samassa sarjassa Valtteri Rantala viidennellä sijallaan. Yksi iso kolmen minuutin virhe vei pronssin Valtterin näpeistä. 

H20 sarjassa Seeti Salonen oli rastilta 4 rastille 17 myös kultavauhdissa, mutta viimeisten raskaiden rastivälien aikana moninkertaiset nuorten EM- ja MM-kultamitalistit Väinö Kotro ja Niklas Ekström kirivät ohi. Kärkeen tuli eroa 14 ja hopeaan 3 sekuntia. Samassa sarjassa Ilmari Aho oli 9. ja Oskari Aumo 13. 

Sarjassa D17 Katja Linnainmaa teki tasaisen hyvän suorituksen jääden vain yhden sijan plaketista ollen 7. Annukka Linnainmaa oli D15 sarjan 9.  Arja Nurminen otti vakuuttavan voiton D65-sarjassa. Seuraavaa jäi yli Arjalle yli 5 minuuttia.


Sunnuntai oli viestipäivä. Hakalla oli kolme joukkuetta mukana virallisessa kilpailussa ja yksi kilpailun ulkopuolella vahvistuksen kera. H20-sarjan nuoret miehet venyivät erinomaisesti ja ottivat riemukkaan kullan loppukiritaistelussa MS Parmaa vastaan, jonka kaikki jäsenet edustivat Suomea nuorten EM/MM-kisoissa - tosin aloittajana heillä oli tyttö. Ilmari Aho aloitti hienosti ja selvisi vain yhdellä pienellä virheellä tuoden viestin vaihtoon reilun minuutin ennen MS Parmaa. Toisella osuudella hieman toipilas Oskari Aumo  teki upean suorituksen ja toi viestin vaihtoon vain reilut puoli minuuttia edellisen viikonlopun sprinttimaailmanmestarin jälkeen. Ankkuri Seeti Salonen oli yleisörastilla ennen puoliväliä mennyt jo MS Parman edelle, mutta viimeiselle rastille joukkueet tulivat peräkkäin. Rastilla pojat menivät kumoon ja jatkoivat samassa järjestyksessä Seeti edellä aina maaliin asti.  Hieno, tasokas ja tiukka taistelu, vaikka joukkueita vain kaksi olikin.

Hakan H17-sarjan joukkue jäi niukasti mitalitta. Valtteri Rantalalla oli aloitusosuudella vaikeuksia suunnistuksen kanssa ja suksikin lähti jalasta välillä seikkailemaan. Vaihtosija oli neljäs 6,5 minuuttia kärjen takana. Toisella osuudella Kalle Taura selvisi uransa ensimmäisestä hisukisasta mainiosti ja hyvällä fiiliksellä vauhdin sopivaksi sovitellen. Vaihtosija oli viides ja kärkeen matkaa 18 minuuttia ja mitaliin 4,5 minuuttia. Rauli Aho otti kärkeä kiinni 2,5 minuuttia ankkureiden toiseksi nopeimmalla ajalla. Mitaliin jäi eroa vajaat 2,5 minuuttia ja tuloksena neljäs sija sekä plaketti. 

Mirja Mikkolainen, Aulikki Korpio ja Arja Nurminen nappasivat viestikultaa sarjassaan. Katja ja Annukka Linnainmaa pääsivät nauttimaan viestitunnelmasta kilpailun ulkopuolella vahvistuksenaan EM-kisoissa kunnostautunut PirHin Vilma Pesu. Timo Saarinen puolestaan täydensi Hiiltomiesten kultajoukkuetta nuorissa ikämiehissä. Keskimatkalla TJS oli neljäs. 

H20 9,0 km

(Lähti 13, Keskeytti 0, Hylätty 0)

3) Seeti Salonen Valkeakosken Haka 31.15, 9) Ilmari Aho Valkeakosken Haka 36.57, 13) Oskari Aumo Valkeakosken Haka 45.11.

H17 8,0 km

(Lähti 12, Keskeytti 0, Hylätty 0)

1) Rauli Aho Valkeakosken Haka 31.47, 5) Valtteri Rantala Valkeakosken Haka 35.29.

D17 7,7 km

(Lähti 18, Keskeytti 0, Hylätty 1)

7) Katja Linnainmaa Valkeakosken Haka 34.14.

D15 6,3 km

(Lähti 16, Keskeytti 0, Hylätty 0)

9) Annukka Linnainmaa Valkeakosken Haka 39.01.

H55 7,1 km

(Lähti 25, Keskeytti 1, Hylätty 4)

7) Pekka Linnainmaa Valkeakosken Haka 29.18.

D60 5,8 km

(Lähti 9, Keskeytti 1, Hylätty 0)

5) Mirja Mikkolainen Valkeakosken Haka 40.12, 7) Aulikki Korpio Valkeakosken Haka 51.51.

D65 5,1 km

(Lähti 9, Keskeytti 0, Hylätty 0)

1) Arja Nurminen Valkeakosken Haka 33.45.

H75 4,7 km

(Lähti 22, Keskeytti 0, Hylätty 2)

11) Markku Tunturi Valkeakosken Haka 30.35.




Hiihtosuunnistuksen SM-viesti 1.3.2020 Haapavesi

H20 - (8,6 + 8,5 + 8,6 km)

Lähti : 2, Keskeytti : 0, Hylätty : 0




1.33Valkeakosken Haka-1
1.33.23


Os. 1Ilmari Aho133.17


Os. 2Oskari Aumo21.05.03231.46

Os. 3Seeti Salonen11.33.23128.20
2.32MS Parma-1
1.33.24


Os. 1Lotte-Line Ekström234.42


Os. 2Niklas Ekström11.04.27129.44

Os. 3Wille Laitamäki21.33.24228.57

H17 - (8,0 + 7,9 + 8,0 km)

Lähti : 5, Keskeytti : 0, Hylätty : 0




1.62Espoon Akilles-1
1.43.15


Os. 1Miska Riissanen237.24


Os. 2Eemi Vaherlehto21.11.29334.04

Os. 3Pyry Riissanen11.43.15431.46
2.65Rasti-Jussit-1
1.48.04


Os. 1Eetu Keskinen548.28


Os. 2Ville Lemberg31.19.13130.44

Os. 3Roope Lemberg21.48.04128.51
3.66Tampereen Pyrintö-1
1.51.33


Os. 1Miro Sivonen340.00


Os. 2Rami Tuominen41.21.15441.15

Os. 3Eemil Koskinen31.51.33330.17
4.67Valkeakosken Haka-1
1.53.53


Os. 1Valtteri Rantala440.15


Os. 2Kalle Taura51.24.48544.33

Os. 3Rauli Aho41.53.53229.04
5.63Kuusamon Erä-Veikot-1
1.56.08


Os. 1Eino Gretschel133.46


Os. 2Valtteri Aikio11.06.52233.05

Os. 3Jonne Mukkala51.56.08549.16


D190- - (4,2 + 4,3 + 4,2 km)

Lähti : 3, Keskeytti : 0, Hylätty : 2




1.61Valkeakosken Haka-1
1.21.49


Os. 1Arja Nurminen123.05


Os. 2Aulikki Korpio154.46131.40

Os. 3Mirja Mikkolainen11.21.49127.03

60Kokkolan Suunnistajat-1
Hyl.


Os. 1Anne Stoor238.09


Os. 2Raija Lumiaho21.16.43238.34

Os. 3Kirsti Kattilakoski
Hyl.
Hyl.

59Hyvinkään Rasti-1
Hyl.


Os. 1Erja Raiko
Hyl.

D17

1Katja LinnainmaaSijoitusviestissaTulosEroSijoitusosuudellaOsuus-aika

Väliaika 2,5 km311:08+1:343/411:08

Väliaika 6,4 km329:26+1:333/429:26

Vaihto 6,6 km330:03+1:363/430:03

Rastiväliaika-analyysi
2Annukka LinnainmaaSijoitusviestissaTulosEroSijoitusosuudellaOsuus-aika

Väliaika 2,5 km140:54
1/410:51

Väliaika 6,4 km31:04:20+5:083/434:17

Vaihto 6,7 km31:05:00+5:133/434:56

Rastiväliaika-analyysi
3Vilma PesuSijoitusviestissaTulosEroSijoitusosuudellaOsuus-aika

Väliaika 2,5 km



(10:14)

Väliaika 6,4 km



(25:58)

Maali 6,6 km
hylätty

(26:40)

Rastiväliaika-analyysi