Kisaennakko

Kilpailualue ja käyttöhistoria

Hämeen ja Päijät-Hämeen pitkän matkan sekä viestin mestaruudet ratkotaan Pälkäneen ja Valkeakosken rajalla Saukonvuoren sekä Saukontien pohjoispuolen maastossa.  

Saukontien pohjoispuolen kilpailumaaston pohjoisosassa kävi muutama pisin vuoden 2022 AM-kilpailujen rata koukkaamassa. Saukonvuoren edellinen kartta on vuodelta 1998, jonka jälkeen alue oli kuntosuunnistuskäytössä joitakin vuosia. Alue on saanut suunnistukselta rauhassa kasvaa pari vuosikymmentä nykyiseen hienoon kuntoon.

 

Kilpailukeskus keskellä maastoa

Kilpailukeskus sijaitsee Pertti ja Tuula Aallon omistaman Terosen tilan pellolla keskellä kilpailualuetta. Iso kiitos sijainniltaan erinomaisen kilpailukeskuksen saamisesta kilpailun käyttöön.   

 

Puolet uusintakartoitettua aluetta

Koko kisa-alue käsittää noin 4 km2 alueen, josta uusintakartoitusta on noin 2 km2. Saukonvuoren uusintakartoituksen ovat tehneet Rauli Aho ja Seeti Salonen vuosien 2023-2024 aikana. Saukontien pohjoispuolen ensikartoitti Asko Määttä vuonna 2022. Ratamestarit ovat päivittäneet alueen muutokset kesällä 2024. 

Karttojen yhdistämisestä ja ulkoasusta on vastannut Seeti Salonen. Aikuisille on tarjolla SM-pitkän mukaiset mittakaavat ja lapsille 1:7500. 

 

Vaativa maasto

Kilpailumaasto on kasvillisuudeltaan ja kulkukelpoisuudeltaan vaihtelevaa sisältäen hienoja rinteitä, normaalia pälkäneläistä hyväpohjaista havumetsää sekä nopeakulkuisia kankaita. Kilpailualueelta löytyy myös sopivasti peitteisiä sekä paikoin kivisiäkin alueita, joissa kulkukelpoisuus on kuitenkin hyvä. Aikuisten henkilökohtaisten ratojen ratamestarin Aaro Ahon prikkareissun jälkeisten sanojen mukaisesti: maasto on kyllä hienossa tilassa. Aikuisten viestiradoista vastaa Rauli Aho.

Lasten suppea kilpailumaasto kilpailukeskuksen läheisyydessä koostuu muutamasta loivasta mäkialueesta, jossa kulkukelpoisuus ja näkyväisyys ovat hyviä. Alueella on metsätie, ajopolkuja, linjoja, kuviorajoja sekä muita suunnistusta helpottavia tukielementtejä. Lasten ratojen ratamestari on Timo Salonen.

 

Kuntosuunnistusta tarjolla, lisenssiä ei tarvita kilpasarjoissakaan

Kuntosuunnistajille on tarjolla kolme rataa: helppo 3 km, vaativa 5 km) ja vaativa 7 km. Ilmoittautuminen ensisijaisesti kilpailukutsun mukaisesti. Myös kilpailun infossa voi ilmoittautua niin kauan kuin karttoja riittää. Maksuvälineinä käteinen, korttimaksu, MobilePay, Smartum (verkkomaksu) ja Epassi

AM-kilpailuissa ei kilparadoillakaan tarvita lisenssiä, joten on hyvä mahdollisuus kokeilla oikeita kilparatoja.   

 

Tervetuloa kisaamaan 

Haastavaa pitkää matkaa ja kunnon hajonnat sisältävää viestisuunnistusta mukavassa maastossa on siis luvassa - tervetuloa nautiskelemaan.

IRMA:ssa pääsee ilmoittautumaan maanantaihin 19.8. asti normaalihinnoin ja keskiviikkoon 21.8.  asti 50% korotetuilla hinnoilla.


Timo Salonen