Tiomila 2025 - tasaista tekemistä

4.5.2025

Haka oli 13 miehen voimin mukana Tiomilassa Finspångin kunnassa pohjoisella Itä-Götanmaalla 3.-4.5.2025.  Hakan oma joukkue taisteli tasaisesti sijalle 68 ja KS+Haka yhteisjoukkue sijalle 158. Miesten kilpailuun osallistui yhteensä 336 kymmenen suunnistajan joukkuetta. Paras suomalaisjoukue Helsingin Suunnistajat oli viides.

Kolme ensimmäistä osuutta suunnistettiin lauantai-itana päivänvalossa. Hakan vaihtosijoitukset olivat 70 (Akseli Pesu), 61 (Eemil Koskinen) ja 72 (Tuomas Leinamo). Puolen yön aikaan pimeään metsään joukkueet lähtivät kolmen ensimmäisen osuuden erojen mukaisesti. Hakan Miska Tervala lähti raastavalle "långa nattenille" 17,5 minuuttia kärjen perään ja tuli vaihtoon sijalla 116. 

Seuraavat kolme osuutta olivat lyhyitä ja pimeitä. Hakan vaihtosijat näiden jälkeen olivat 110 (Joonas Salminen), 91 (Valtteri Rantala) ja 85 (Kalle Taura). Näiden jälkeen osuudet taas pitenivät ja pimeys muuttua hämärän kautta valoisaksi ankkuriosuudeksi. Tasainen tekeminen jatkui Hakan vaihtaessa seuraavilla kahdella osuudella sijoilla 90 (Eerik Aaltio) ja 75 (Tuomas Rokka). Rauli Aho suunnisti ankkuriosuudelta maaliin sijalla 68 eli joukkue jäi vain kaksi sijaa vuoden 2023 ennätyksestä, jolloin mukana oli vielä Aaro Aho.

Aaron panos valmentajan ja mentorin ominaisuudessa oli joukkueen menestyksessä kuitenkin merkittävä. Haldenin ykkösjoukkueen yhdeksännellä osuudella Aaro nosti joukkueen sijoitusta 8 pykälää, mikä oli isoin sijoitusnosto 69 ensimmäisen joukkueen osalta.

Yhteisjoukkueen miehetkin täyttivät hienosti paikkansa. Ilmari Aho ja Aku Virjula pitivät asemat ja Miro Sivonen tuli vaihtoon 13 sijaa lähtötilannetta paremmin.

Tarkemmat tulokset löytyvät 10milan tulossivuilta.

Hakan oma joukkue Tiomilassa 2025 juoksujärjestyksessä vasemmalta ylärivissä - Aksu, Eemil, Leiska, Miska, Joonas ja vas.alh. Valtteri, Kalle, Ertsi, Rokka ja Rale. Sijoitus 68.
Kouvolan Suunnistajien ja Hakan yhteisjoukkue Tiomilassa 2025. Hakalaiset vasemmalta Illi, Miro ja Aku. Sijoitus 158.