Kisaennakot

Kisaennakko 17.1.2021

Maastossa on lunta tällä hetkellä vaihtelevasti. Ensimmäinen Etelä-Suomen lumipyry ei aivan yltänyt Pälkäneelle asti. Kuusikoissa lunta on vain 5 cm, mikä ei riitä vielä pohjien valmisteluun. Urilla ja avoimilla paikoilla lunta on 20 cm, joten sinne voimme jo suunnata kelkat.

Koronatilanteen takia suunnitelmamme ovat muuttuneet - ja voivat toki elää tämänkin jälkeen vallitsevan epävarmuuden takia. Kisaohjelmasta jätetään pois toinen sprinteistä, jotta toisten kilpailijoiden kohtaamisia tulisi mahdollisimman vähän. Näyttökisailijoita varten tarjoamme lauantaina normaalipituiset sprinttiradat, mutta muita kisailijoita varten haluamme tarjota hieman pidemmän "sprinttiharjoituksen" SM-viikonloppua varten eli lauantain radat toteutetaan ylipitkinä sprintteinä. Sunnuntaina tarjoamme haastavaa keskimatkaa.

Kilpailukutsu päivitetään uudistuneen kisaohjelman mukaiseksi ja julkaistaan lähiaikoina. Kilpailukalenteri tullaan myös päivittämään tältä osin. Ilmoittautuminen avataan vasta siinä vaiheessa, kun riittävä varmuus kilpailujen toteuttamisesta suunnitellusti on saatu. 

Tältä palstalta voit seurata tilanteen kehittymistä. Iloksenne julkaisimme muutaman kuvan kisamaastosta.

Kisaennakko 2.1.2021

Talvi on hiljalleen tulossa Pirkanmaalle ainakin pakkasten muodossa, joiden pitäisi jatkua aina kisaviikonloppuumme asti ilman vesisateita. Luntakin on hieman luvattu, mutta täytyy katsoa riittääkö se pohjilla olevan vajaan 10 cm lisäksi kisojen järjestämiseen.

Epävarmuutta aiheuttaa myös korona-tilanteen kehitys. Seuraamme Pirkanmaan sairaanhoitopiirin rajoituksia ja suosituksia.

Kilpailumaastoksi valitsimme hyväpohjaisen kangasmaaston Pälkäneen Syrjänharjusta, jossa kilpailut voidaan pitää melko ohuellakin lumipeitteellä. Hyödynnämme viime talveksi suunniteltua ja merkittyä urastoa, jota on yli 43 km.  Väljäpuustoinen ja hyväpohjainen kangasmaasto ei ole juurikaan tavanomaisia pirkanmaalaisia raivauksia vaatinut. Tuulenkaatoja löytyy kuitenkin sahattavaksi joiltain alueilta runsaasti.

Kisaohjelmamme on sovitettu palvelemaan seuraavan viikonlopun SM-sprinttiin ja SM-sprinttiviestiin valmistautumista. Lauantaina on ohjelmassa kaksi sprinttiä ja sunnuntaina keskimatka. Sprinteissä painottuvat eri maastonosat. Ratojen suunnittelusta on vastannut pääosin Seeti Salonen - ja aika valmista alkaa olla.

Uraverkosto tulee tarjoamaan hienoja haasteita sekä virheettömään toteutukseen että parhaaseen reitinvalintaan. Alueen korkeuserot ovat vaihtelevat, sillä osin löytyy runsaastikin mäkeä, mutta nuorimmille ja vanhimmille sarjoille sopivaa loivapiirteistä maastoa löytyy myös runsaasti. 

Tässä vaiheessa jäämme odottamaan lunta ja seuraamaan pandemia-tilannetta. 

kilpailunjohtaja Timo Salonen