Haka kärkitaistelussa Nuorten Jukolassa

25.8.2019

Vuoden 2019 Nuorten Jukola suunnistettiin Turun Impivaarassa. 

Hakalla oli mukana kaksi omaa joukkuetta. Nuoret hakalaiset kamppailivat 164 joukkueen viestissä upeasti sijoituksesta 10 joukkoon. Tuloksena oli Hakan kaikkien aikojen 4. paras sijoitus, kun maalissa ykkösjoukkueemme oli sijalla 16. Paremmat sijat löytyvät vuosilta 2003-2005, jolloin parhaimmillaan Haka oli sijalla 8. Myös kakkosjoukkueemme suunnisti hienosti ja hyväksytysti kisan läpi loppusijoituksen ollessa 83 eli komeasti puolessa välissä.

Vahvojen nuortemme ansiosta oli odotettavissa, että onnistuessaan joukkueemme on korkealla. Viesti lähtikin mukavasti liikkeelle Raulin tullessa vaihtoon reilut 2 minuuttia kärjen jälkeen sijalla 16. Lopussa tuli pientä virhettä, jossa ero kärkeen lopullisesti syntyi. Myös Lauri selvisi osuudesta mainiosti kakkosjoukkueen vaihtaessa sijalla 39.

Toisella osuudella Valtteri suunnisti myös mainiosti ja sijoitus nousi jo yhdeksänneksi osuuden 8. nopeimmalla ajalla.  Kalle oli osuutensa 22. nostaen sijoitusta seitsemän pykälää.

Reetta jatkoi kolmannella osuudella ykkösjoukkueen mainiota alkua ja vaihtosija oli 11. Lotta toi kakkosjoukkueen vaihtoon sijalla 90. Jimi hurjasteli osuutensa 21. nopeimman ajan ja nosti sijoitusta pykälällä. Kasperkin selvisi kipeällä jalallaan mainiosti parantaen vaihtosijaa kahdeksalla. 

Noralla oli neljännellä putkiosuudella taktisesti selvät sävelet. Hurjalla alkukiihdytyksellä selkiä kiinni ja siinä tarkkaillen perille asti. Osuuden neljänneksi nopein aika ja vaihtosijoitus peräti 7. Siiri oli selvästi alaikäinen putkiosuudelle, mutta piti kakkosjoukkueen sijoituksen samana. 

Inka selvitti radan ilman isoja ongelmia vaihtosijoituksen ollessa 13. Milja toi kakkosjoukkueen vaihtoon sijalla 92. Ankkuriosuudella Seeti juoksi mainiosti nousten kymppisakkiin, mutta vaativan maaston loppuessa tuli kolmanneksi viimeisellä rastilla koodisekaannus, jossa meni yli kaksi minuuttia aikaa ja loppusijotuksen ollessa kuitenkin hieno 16. Myös Ilmari selvitti kakkosjoukkueen ankkurina osuutensa mainiosti nostaen sijoitusta 9 pykälää tullen maaliin sijalla 83. 

Upea viesti hakalaisittain.