Hakalla hopeinen suunnistuksen SM-pitkä matka

12.9.2019

Suunnistuksen SM-pitkä matka Fiskarsin perinnemaisemissa aloitti syksyn SM-kilpailujen putken. Hakan suunnistajat onnistuivat kilpailuissa erinomaisesti suunnistaen viisi SM-mitalia, joista kolme tuli nuorten sarjoista ja neljä oli hopeisia.

Lauantain karsinnoissa Hakan nuorille tuli vaativassa maastossa pieniä virheitä. Vaikka parannettavaa jäi sunnuntain finaaleihin, selvisivät kuitenkin lähes kaikki hakalaiset A-finaaliin taistelemaan mitaleista. Odotetuin mitali oli Aaron hopea H20-sarjassa, jossa mestaruuden vei nuorten MM-kisakumppani Mikko Eerola Tampereen Pyrinnöstä. Kolmas oli kahta kuukautta aiemmin nuorten MM-kultaa ja –pronssia voittanut Australian Aston Key, joka edustaa Suomessa Turun Suunnistajia. Aaron suunnistukseen ei juuri virheitä mahtunut, mutta vauhti alkoi kiihtyä vasta loppua kohden ja matka loppui hieman kesken mestaruutta ajatellen.

Valtteri suunnisti finaalin erinomaisesti. Vain kakkosrastivälin toteutuksessa oli pientä aikahukkaa, vaikka virhettä ei varsinaisesti syntynytkään. Edelle ehti vain EM-kisakävijä Aarni Ronkainen Jämsän Retki-Veikoista, joten viime kesän neljäs sija kirkastui upeaksi hopeamitaliksi.

Raulin hopeamitali H15-sarjassa ei myöskään ollut yllätys kesän vakuuttavien kisojen perusteella. Rauli olikin pitkään kiinni mestaruudessa, mutta loppupään kolmella rastilla tuli muutama pieni ja yksi minuutinkin virhe, jotka pudottivat Rauli hopealle vain yhdeksän sekunnin päähän voitosta. Hienosti plaketille samassa sarjasta suunnisti Kalle, jolle samat kolme loppupään rastia olivat kohtalokkaita sijoituksen tippuessa pronssisijalta seitsemänneksi pienten virheiden myötä. 

Myös muita hienoja hakalaissuorituksia nähtiin nuorten sarjoissa. Käytännössä virheettömän suorituksen teki Seeti, jonka vauhti metsässä riitti sijalle 21 H18-sarjassa, jossa mitaleista taisteli kaksi ikäluokkaa.  Myös Inka suunnisti yhden kesän parhaista kilpailuistaan välttäen isot virheet ja päätyen sijalle 23. Tasaisessa H18-sarjassa Ilmari nappasi sijan 36, joka oli myös Laurin sijoitus H16-sarjassa.

Senioreissa jatkui Hakan hopeinen linja, kun Saaris-Timo suunnisti H35-sarjassa toiseksi. Jouni oli samassa sarjassa yhdeksäs. Reijo oli jälleen kerran mitaleilla saaden kaulaansa tällä kertaa pronssimitalin. Hakan hopeisen mitaliketjun täydentyminen jäi Reijolta vain sekunnin päähän.

SM-pitkä matka, 7.8.9.2019, Fiskarin Urheilijat -47, Hiidenkiertäjät, OK Raseborg

Tulosten rajaus: Valkeakosken Haka

H20 11,4 km

(Lähti 37, Keskeytti 0, Hylätty 0)

2) Aaro Aho Valkeakosken Haka 1.02.12.

H18 9,1 km

(Lähti 49, Keskeytti 1, Hylätty 0)

21) Seeti Salonen Valkeakosken Haka 1.04.22, 36) Ilmari Aho Valkeakosken Haka 1.09.33.

H16 7,5 km

(Lähti 37, Keskeytti 0, Hylätty 0)

2) Valtteri Rantala Valkeakosken Haka 46.42, 36) Lauri Nieminen Valkeakosken Haka 1.32.44.

H15 6,6 km

(Lähti 41, Keskeytti 0, Hylätty 1)

2) Rauli Aho Valkeakosken Haka 42.36, 7) Kalle Taura Valkeakosken Haka 46.54.

D18 6,8 km

(Lähti 50, Keskeytti 1, Hylätty 1)

23) Inka Joensivu Valkeakosken Haka 59.12.

H35 10,5 km

(Lähti 42, Keskeytti 2, Hylätty 1)

2) Timo Saarinen Valkeakosken Haka 1.05.44, 9) Jouni Heinonen Valkeakosken Haka 1.10.30.

H45 9,6 km

(Lähti 49, Keskeytti 0, Hylätty 0)

28) Toni Venäläinen Valkeakosken Haka 1.17.12.

H65 6,2 km

(Lähti 48, Keskeytti 0, Hylätty 0)

41) Kaj Koskinen Valkeakosken Haka 1.08.24.

H75 4,8 km

(Lähti 63, Keskeytti 1, Hylätty 3)

3) Reijo Haaja Valkeakosken Haka 49.42.

D60 4,8 km

(Lähti 55, Keskeytti 3, Hylätty 1)

17) Aulikki Korpio Valkeakosken Haka 58.50, 27) Helena Kajaala-Ylikoski Valkeakosken Haka 1.04.14, 37) Mirja Mikkolainen Valkeakosken Haka 1.11.18.

D70 3,7 km

(Lähti 31, Keskeytti 1, Hylätty 0)

11) Maria-Leena Törrö Valkeakosken Haka 55.37.

D75 3,0 km

(Lähti 11, Keskeytti 0, Hylätty 0)

9) Terttu Isosomppi Valkeakosken Haka 54.09.

H18B 7,7 km

(Lähti 15, Keskeytti 3, Hylätty 0)

.

H70B 4,8 km

(Lähti 37, Keskeytti 0, Hylätty 0)

34) Timo Koskinen Valkeakosken Haka 1.24.28.

H20K1, A-finaaliin 50 parasta 6,4 km

(Lähti 42, Keskeytti 1, Hylätty 2)

4) Aaro Aho Valkeakosken Haka 41.23.

H18K1, A-finaaliin 25 parasta 5,7 km

(Lähti 42, Keskeytti 1, Hylätty 0)

9) Seeti Salonen Valkeakosken Haka 44.30, 36) Oskari Aumo Valkeakosken Haka 58.09, 37) Eerik Aaltio Valkeakosken Haka 1.01.16.

H18K2, A-finaaliin 25 parasta 5,6 km

(Lähti 41, Keskeytti 1, Hylätty 0)

21) Ilmari Aho Valkeakosken Haka 48.37.

H16K1, A-finaaliin 50 parasta 4,6 km

(Lähti 40, Keskeytti 0, Hylätty 1)

9) Valtteri Rantala Valkeakosken Haka 40.44, 38) Lauri Nieminen Valkeakosken Haka 1.06.01.

H15K1, A-finaaliin 50 parasta 4,3 km

(Lähti 43, Keskeytti 0, Hylätty 1)

6) Rauli Aho Valkeakosken Haka 34.22, 22) Kalle Taura Valkeakosken Haka 40.10.

D18K2, A-finaaliin 25 parasta 3,9 km

(Lähti 36, Keskeytti 0, Hylätty 0)

16) Inka Joensivu Valkeakosken Haka 37.43.

H35K1, A-finaaliin 50 parasta 7,2 km

(Lähti 43, Keskeytti 0, Hylätty 0)

3) Timo Saarinen Valkeakosken Haka 47.15, 6) Jouni Heinonen Valkeakosken Haka 47.52.

H45K1, A-finaaliin 25 parasta 6,1 km

(Lähti 52, Keskeytti 3, Hylätty 2)

13) Toni Venäläinen Valkeakosken Haka 50.28.

H65K1, A-finaaliin 25 parasta 4,2 km

(Lähti 49, Keskeytti 1, Hylätty 1)

24) Kaj Koskinen Valkeakosken Haka 46.44.

H70K2, A-finaaliin 25 parasta 3,3 km

(Lähti 49, Keskeytti 1, Hylätty 0)

42) Timo Koskinen Valkeakosken Haka 51.14.